Tänään etsin vyötäröistä uimahallista. Eihän sitä koskaan voi tietää, jos vaikka vyötäröinen uisi vastaan. Sen lisäksi, että ne ovat metsäneläimiä, ne myös pitävät uimisesta.

Minua suorastaan masentaa, kun ajattelen peruskuntoani. Minulla on ihan liikaa varustusta mukana, osa pitäisi jättää pois. Mutta koska kaikki varusteeni ovat minulle vanhoja ja tuttuja, karsiminen tulee vaikeaksi ja se on hidasta puuhaa. Lisäksi en voi vain napsia varusteita sieltä täältä, vaan minun täytyy ottaa ne paketteina pois. Eihän jostain paketista voi ottaa pikku murenta pois, silloinhan koko paketti on toimintakyvytön. Tässä menee kauan.

Vyötäröisen etsiminen uimahallista pitäisi olla helppo nakki. Sisäänkäynti, kaappi, suihkuhuone ja allastila. Luultavasti se ei edes ole niin yksinkertaisessa paikassa, mutta utelias kun olen, on uimahallikin vilkaistava. Ei huolta, en kuitenkaan sekaannu uimahallin hallieläimeen.

Ei yhtään huvittaisi mennä räpiköimään mihinkään. Näin viikonloppuna olisi hyvin auvoista istua persuksillaan ja kauhoa vararavintoa suuhunsa. Mutta en voi tehdä niin, koska olen luvannut etsiä vyötäröistä. Ranskalaiset, sipsit, jäätelö, suklaa, kuivakakut... Ne kuiskivat minulle. Kuiskivat, että viikonloppuna voin antaa vyötäröiselle vähän etumatkaa, onhan minulla aikaa.

Ei käy. En kuuntele niitä. Enhän...?