Tässä parina päivänä retkikuntani on keskittynyt vähän kiellettyimpiin aiheisiin, kuten suklaan nautiskeluun, mutta luulen syöneeni ihan sopivasti kaloreita. Olen luultavasti 'aliravittu', mutta mikään ei voi tapahtua liian suurin harppauksin. "Pieni askel ihmiselle jne."

Olen kuitenkin pelannut raivokkaasti StepManiaa standarditasolla, tänään pelasin yhden heavynkin. Vähintään olen saanut arvosanaksi A:n. (parhaasta päin: AAA, AA, A, B, C, D, E?, fail) Ja onhan töissäkin tullut liikuttua.

Ulkona on ihana myrskysää. Olisi mukavaa, jos tulisi nokare lunta.

Huijasin. Minulla ei ole koiria. Kääpiösiili Hamlet oli, mutta se kuoli kuukausi sitten. Mutta mitä Repsu ja Mania sitten ovat?

Repsu on repsahdus, eli tilanne, jossa menet kauppaan, ostat scheissea ja syöt sen ja hetken aikaa on hyvä olo. Sen jälkeen tulee ärtyneisyys. Miksi, hoet itseltäsi, tein tämän taas 1208982947:n kerran?

Mania on myös pakkomielteinen tarve tehdä jotain, mutta sen lisäksi minun lyhenteeni StepManian pelaamisesta. Tanssin Standardilla kymmenisen biisiä, yhden Lightilla. Olohuone tulvii vieläkin hiessäni.

Tanssimiseen tulee hirveä himo. Etenkin sen jälkeen kun on mässyttänyt piparisuklaata ja katsonut turhanpäiväisiä ohjelmia telkistä ja huomannut, että joku pelaa jossain ohjelmassa StepManiaa.

Koira olisi kyllä kiva. Mutta äitini ja isoveljeni ovat allergisia kaikelle karvaiselle, paitsi siileille. (Ne sopivat useimmille allergikoille, lisätietoa: www.suomensiiliyhdistys.fi) Sellainen mahdollisimman susimainen olisi mukava. Olisi pakko mennä lenkille ja tähyillä kolme kertaa päivässä lähipusikoista vyötäröisiä. Olisi pakko raahautua auringonpaisteeseen, joka näivettää rusinaksi, tai raahautua loskan sekaan. Tosin olen ehkä enemmän kissaihminen, mutta... No, voihan niitäkin ulkoiluttaa.

Kuulin villin huhun, että vyötäröisiä voi kesyttää loppujen lopuksi aika helposti. Että niiden kanssa kun menee lenkille, niin ne eivät tarvitse kaulapantaa tai mitään!

Meninkin toiseen uimahalliin, Itäkeskuksessa sijaitsevaan. Siellä oli hirveä vilske. Ei, vyötäröisiä ei pomppinut siellä, vaan ihmisiä. Ei näkynyt vyötäröisen karvaakaan, mutta hyödyin tilanteesta.

Voitin syvän veden pelkoni ja uin altaan pari kertaa päästä päähän. Yleensä olen skipannut syvän veden puolen ja uinut matalalla puolella. Uimalasien ansiosta uskalsin kelluskella enemmän, vaikka eihän minulla olisi ollut hukkumisvaaraa näiden toppausten takia. Mutta minkäs fobioille voit, jos et uskalla tehdä mitään niille. Ei se fobia tosin ole kadonnut, mutta se on pienempi.

Tutustuin myös ensimmäistä kertaa höyrysaunan saloihin. Se oli hyvin sumuinen kokemus, mutta miellyttävä. Suuntasin uimahallireissun jälkeen kotia kohti. Eksyin matkalla kauppaan, mutta se kauppa oli sitä lajia, että siellä ei ollut mitään epämääräistä. Parapähkinöitä ja punaista riisiä tarttui mukaan.

Lopulta eksyin ystäväni luokse (hän oli ollut mukana, mutta en maininnut häntä koska hän ei etsi koskaan vyötäröistä) ja laitoimme herkullista iltaruokaa: riisi-kauraseosta, härkäpapu-sipuli-valkosipuli-cuscus- seosta. Vilkaisin ohimennen ystäväni huoneeseen, josko siellä olisi näkynyt jokin yksinäinen vyötäröeläin, mutta ainoat silmäparit jotka näin, kuuluivat teddykarhulle ja pörröiselle pehmokoiralle. Amerikantuliaisia kuulemma. Miksei hän etsinyt sieltä vyötäröisiä?

Loppujen lopuksi en siis feilannut, vaikka en vyötäröistä löytänytkään.

Tänään etsin vyötäröistä uimahallista. Eihän sitä koskaan voi tietää, jos vaikka vyötäröinen uisi vastaan. Sen lisäksi, että ne ovat metsäneläimiä, ne myös pitävät uimisesta.

Minua suorastaan masentaa, kun ajattelen peruskuntoani. Minulla on ihan liikaa varustusta mukana, osa pitäisi jättää pois. Mutta koska kaikki varusteeni ovat minulle vanhoja ja tuttuja, karsiminen tulee vaikeaksi ja se on hidasta puuhaa. Lisäksi en voi vain napsia varusteita sieltä täältä, vaan minun täytyy ottaa ne paketteina pois. Eihän jostain paketista voi ottaa pikku murenta pois, silloinhan koko paketti on toimintakyvytön. Tässä menee kauan.

Vyötäröisen etsiminen uimahallista pitäisi olla helppo nakki. Sisäänkäynti, kaappi, suihkuhuone ja allastila. Luultavasti se ei edes ole niin yksinkertaisessa paikassa, mutta utelias kun olen, on uimahallikin vilkaistava. Ei huolta, en kuitenkaan sekaannu uimahallin hallieläimeen.

Ei yhtään huvittaisi mennä räpiköimään mihinkään. Näin viikonloppuna olisi hyvin auvoista istua persuksillaan ja kauhoa vararavintoa suuhunsa. Mutta en voi tehdä niin, koska olen luvannut etsiä vyötäröistä. Ranskalaiset, sipsit, jäätelö, suklaa, kuivakakut... Ne kuiskivat minulle. Kuiskivat, että viikonloppuna voin antaa vyötäröiselle vähän etumatkaa, onhan minulla aikaa.

Ei käy. En kuuntele niitä. Enhän...?

Hah, tässä on teille haastetta. Tuletteko retkikuntaani vai jäättekö lojumaan katajien syleilyyn? Ilmoittautukaa tässä blogissa. Mitä suurempi etsijäjoukko, sen suurempi mahdollisuus löytää tavoiteltu aarre. :)